MARRASKUUN KILPAILU 2008
Marraskuun kilpailuun tuli kymmeniä vastauksia ympäri Suomea. Kiitokset kaikille osallistuneille. Arpaonni suosi heistä yhtä, neuleen koiralleen voitti Päivi Pyöli. Onnittelumme!!!
Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Kysymys kuului :
Koiranomistajana, mitä pelkäät? Mikä huolestuttaa sinua eniten?
Tässä otoksia saamistamme kommenteista :
Että koiramme sairastuu ja joudumme luopumaan siitä.
Osaanko kasvattaa koiranpentuni(2kpl) oikein, jotta heistä tulisi tasapainoisia, perustottelevaisia, hyvinkäyttäytyviä aikuisia.
Eniten huolestuttaa se että koirani sairastuu vatsalaukunkiertymään, varsinkin silloin kun olen pois kotoa.
Käärmeen puremat ja auton alle jääminen. Yksi asia mikä ei ehkä pelota, mutta huolestuttaa on koiran terveydentilan tulkitseminen oikein.
Meillä täällä Oriveden (missä asumme) ja
Virtain (missä on mökkimme) aluella ei
voi vapaasti pitää enään koiria irti metsässä susien vuoksi. Se rajoittaa sienestystä ja marjastusta. Olemme kovia luonnossa liikkujia. Lapissa voi olla vielä vapaa kulkemaan, mutta täällä on kuollut kymmeniä koiria jopa pihoista ja varsinkin metsälenkillä. Tänä syksynä emme ole enään menneet metsään.