Puh. 050 344 7545
Koiralinna

JOULUKUUN KILPAILU 2009

Joulukuun kilpailuun tuli satoja vastauksia ympäri Suomea.
Kiitokset kaikille osallistuneille.
Joulukuun arvonnan voitti Riikka Kuitunen. Onnittelumme!!!
Riikka voitti koiralleen Koiralinnan design-neuleen.
Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Kysymys kuului:

Kuinka monta kertaa koirasi ulkoilee päivittäin?

Kuinka kauan käytät
siihen aikaa yhteensä?

Kerro myös
koirasi rotu.


Tässä otoksia saamistamme kommenteista :


- Koirani ulkoilee noin 7kertaa päivässä. Koira saa vapaasti juosta isolla aidatulla alueella aina kun haluaa. Koirani on pieni sekarotuinen.

- Kolmesta viiteen kertaan päivässä. Yhteensä menee muutama tunti. Viikonloppuisin menee kauemmin, pidempiä lenkkejä.
Novascotiannoutaja.

- Koirani ulkoilevat useita kertoja päivässä, sillä ne saavat liikkua kotipihassa vapaasti. Ja aluetta riittää reilusti, aitoja ei ole.
Ihmisten kanssa ulkoillaan noin 2 tuntia päivässä. Koirat ovat suomenlapinkoiria.

- Koirani on maltankoira nimeltään Ressu ja ulkoilemme kolmesti päivässä. Ressun heikkojen takajalkojen takia emme voi tehdä pitkiä lenkkejä, joten yleensä ne kestävät noin 15 minuuttia. Välillä menemme kyllä koirapuistoon istuskelemaan ja nautiskelemaan ulkoilmasta. Odotamme muuttoa rivitaloon, jotta saisimme oman pihan, jossa Ressu saisi olla vaikka päivät pitkät vain ulkona.

- Meillä on 10-vuotias kultainen noutaja, jota lenkitän arkisin 1-1,5 tuntia päivässä ja viikonloppuisin vähän enemmän (aamuisin ja iltapäivällä 15-20 minuuttia ja illalla ennen nukkumaanmenoa 45-1h) . Neiti on jo melko vanha eikä jaksa enään samalla tavalla tarppoa metsässä kuin nuorena, mutta pyrin siihen, että kultsin paino pysyy kurissa ja nivelet kunnossa.

- 1 tunnin lenkki, muutama vartin pyörähdys. Terrieri

- Minun Bichon Frise Kaapo ulkoilee päivittäin 3-4 kertaa. Kerrat riippuvat säästä ja siitä kuinka olen itse töissä. Käytän aikaa paljon koirani kanssa, sillä sitä pitää pestä usein turkkinsa takia niinkuin myös trimmata. Käymme usein myös läheisessä koirapuistossa sekä talvisin Kaapo saa juosta jäällä vapaana.